"Ovi temmataan auki. Kylmä keinovalo piirtää oviaukkoon miehen ääriviivat. Alva tuntee hänet, päästää otteensa äidistä ja ryntää riemusta kiljahdellen hahmoa kohti. Isä!
Meidän täytyy lähteä. Ne ovat tulossa. Se on varmasti puhunut niiden kanssa, ne tietävät tarvitsevansa meitä. Ne luulivat, että minä olisin valinnut velvollisuuteni enkä teitä, mutta ne erehtyvät. Pitäkää kiirettä, aikaa ei ole hukattavaksi.
He juoksevat ulos, he jättävät kaikki turvalliset seinät, he juoksevat, kaaos ympärillä on valtava, kaikki kaadetaan kumoon, mikään ei ole niin kuin ennen, Umbra ei tunnista mitään. Ympärillä on aukirävähtäneitä silmiä, huutoa. Pakenijoita. Takaa-ajajia. Joku on heidän perässään. Ja sitten... sitten... Se kaikkein kammottavin..."
Hän alkaa muistaa enemmän ja enemmän elämästään, mutta suurin osa siitä on kadonnut.
Varjokuninkaan tyttärenä Alvalla on voimia, joista hän ei ole tiennyt aikaisemmin. Hän näkee pimeässä ja hänellä on kyky muuttua varjoksi - näkymättömäksi, kaksiulotteiseksi hahmoksi, joka pystyy liukumaan huomaamatta kaiken ohi. Keksittyään tämän Alva vahingossa vapauttaa hengen, joka on ollut vankina linnan tornissa tuhansien vuosien ajan. Henki päätyy Joeliin, tavalliseen ihmispoikaan ja yrittää saada hänet valtansa alaiseksi.
"Silloin jokin ponkaisi ilman halki. Se laskeutui ja nappasi toisella kädellä tukea Niden kumartuneesta selästä, ponnahti hänen ylitseen."
Henki leviää koko ajan suuremmalle alueelle Joelin sisällä, ja Alva potee syyllisyyttä. Tyttö näkee vain yhden keinon pelastaa Joelin: siirtämällä hengen itseensä. Kun hengellä on nyt varjokuninkaan tytär vallassaan, se on pakko saada tuhottua. Alva lähtee Niden ja Joelin kanssa pohjoiseen etsimään lohikäärmettä, joka voi auttaa vangitsemaan hengen. Aikaa heillä ei ole paljoa, joten heidän täytyy päästä äkkiä Lappiin.
"Hänen ruumiinsa joka solu leimahti kuin liekkeihin, kun olento yhdellä rysäyksellä erkani hänen ruumiistaan ja iskeytyi ulvahtaen Halvariin. Oli kuin nahka olisi kuoriutunut, ja jos Alva olisi pystynyt, hän olisi huutanut. Kipu oli valkoinen ja kuuma ja täytti hänet niin, ettei hän heti edes ymmärtänyt olennon poistuneen ruumiistaan."
Olennon siirryttyä Alvasta tämän veljeen, Halvariin, se tuhoutuu kun Halvar uhrautuu ja juo Louhiliskon sappimyrkkyä; se on ainoa asia, joka voi tappaa hengen. Vihdoin, pitkän taistelun, menetysten ja vaarallisten seikkailuiden jälkeen, henki on voitettu ja nuoret voivat palata kotiin.
Helsingin alla on jännittävä, fantasiamainen tarina, joka herättää paljon ajatuksia itsensä löytämisestä, ystävyydestä ja rohkeudesta. Alva ei muista menneisyydestään mitään, mutta itseensä luottaen hän lähtee etsimään sitä, minkä on joskus unohtanut. Henkilöt oppivat uutta itsestään ja maailmasta, josta useimmat eivät ole koskaan kuullutkaan. Kirja on täynnä vauhtia ja jännitystä, ystävyyttä ja rakkautta, sekä paljon yllättäviä käänteitä ja tapahtumia. Kirjailijan mielikuvituksella ei näytä olevan rajaa; jatkuvasti matkassa on uusia, ihmeellisiä hahmoja. Kaikilla on omaperäinen idea, omat luonteet ja piirteet kuvailtuna hienosti. Kirjaa lukiessa päähän saa helposti mielikuvan kaikista hahmoista, sekä ulkonäön ja luonteen kannalta.
Kirjan päähenkilö, Alva, on jokseenkin hiljainen ja sisäänpäin suuntautunut tyttö. Alva kuitenkin viihtyy yksin, eikä välitä niinkään mitä muut ajattelevat hänestä. Alvasta saa kuitenkin sellaisen kuvan, ettei hän ole aivan tavallinen. Vaaleanpunaiset hiukset ja tyllimekot saavat Alvan erottumaan ulkonäöltään joukosta, ja tytön ajattelutapa eroaa huomattavasti useimmista muista. Hän tekee muistiharjoituksia, samojen liikkeiden toistoa, kunnes ne tuntuvat oikealta. Jokaisesta vastaantulijasta on muistettava pienimmätkin yksityiskohdat, ja jos ei onnistu joutuu Alva rankaisemaan itseään.
"Suljettuaan eteisen oven perässään, Alva muisteli mitä oli nähnyt, hän laski vielä kerran kyyhkyset ja kukkakojut, palautti mieleensä autojen värit ja naisen, joka oli tullut Liisankadun ruokakaupasta. Juuri kun hän oli potkaisemaisillaan kengät jalastaan, hän muisti jotain. Ollessaan vähällä jäädä raitiovaunun alle hän oli törmännyt johonkuhun. Hänellä ei ollut aavistustakaan miltä tämä joku oli näyttänyt, hän ei edes tiennyt oliko se ollut mies vai nainen. Kuitenkin hän oli puhunut tälle, pyytänyt anteeksi, paljastanut itsensä. -- Hän sytytti eteisen lampun. Tänä iltana tuli rangaistus."
Saatuaan mahdollisuuden selvittää tapahtumat lapsuudestaan Alva kiinnostuu, ja hänessä herää seikkailunhalu. Matkan varrella Alva kokee monia voimakkaita tunteita: vihaa, pelkoa ja surua, mutta myös iloa ja innostuneisuutta. Hänellä on suuri tahto onnistua vanigtsemaan henki, vaikka mitä tapahtuisi. Saatuaan vastaukset kysymyksiin, joita hän oli miettinyt koko elämänsä, Alva pystyi irrottautumaan pakkomielteestään muistaa kaikki, ja elää kunnolla nauttien.
Joel on samalla luokalla kuin Alva. Omalla tavallaan hiljainen poika on ihastunut Alvaan, eikä uskalla tehdä aloitetta. Kahden isosiskon kanssa asuminen on Joelista hankalaa. Kaikki huomio on siskoissa, eikä pojalla ole paljoa muita vaatteita kuin siskojen vanhat t-paidat. Joel on kiltti ja kunnollinen, mutta kaikkien seikkailujen aikana todella rohkea. Joel osaa käyttää parkour-taitojaan hyväksi Alistadissa ja muissa vaaratilanteissa, ja kaiken seassa hän pysyy luottavaisena siihen, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Hän pysyy Alvan tukena ja turvana, ja yrittää epätoivoisesti auttaa Alvaa pysymään poissa hengen ulottuvilta.
Kirjaa lukiessa voi eläytyä helposti kaikkiin tapahtumiin. Tarinan aikana voi tuntea jännitystä, surua, iloa, pelkoa, melkeinpä mitä vain. Kirjan kuvailu on elävää; tapahtumat ikään kuin pomppaavat sivuilta suoraan lukijan mieleen. Jollain tapaa voi tuntea olevansa itse mukana. Vaikka kirjassa oli paljon hyvää kuvailua, joissain kohdissa kuvailu muuttui turhaksi jaaritteluksi. Yksi sivu saattoi olla melkein kokonaan saman asian kuvausta, joka muuttui välillä tylsäksi. Näitä kohtia ei kuitenkaan ollut paljoa, ja kirja piti suurimmaksi osaksi ajasta kiinnostuneena.
Jännittävä seikkailu, johon on sekoittunut vähän fantasiaa, on mielenkiintoinen ja koukuttava. Tarina pitää hallussaan, ja tapahtumia jää mietiskelemään vielä senkin jälkeen, kun kirjan on laskenut käsistään. Henkilöt ja erilaiset tilanteet saattavat herättää lukijassa erilaisia ajatuksia ja tunteita, jotka liittyvät tarinaan. Lukemisen aikana saattaa esimerkiksi miettiä, mitä itse tekisi tilanteessa tai saattaa jäädä jännittämään, että mitäköhän seuraavaksi mahtaa tapahtua.
Turtschaninoff on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka tyyliltään eroaa yleisimmistä nuortenkirjoista, joissa ongelmat ovat arkipäiväisiä. Tässä taas ongelmat, joita kirjan henkilöt kohtaavat, ovat suuria ja jopa epätodellisia, kuten peikkojen hyökkäys tai henki, joka valtaa ihmisen. Kuitenkin kirjailija on saanut nämäkin tuntumaan todellisilta, vaikka tarina vaihteleekin todellisen ja epätodellisen maailman välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti